Aika ajoin tulee pohdittua, miten minusta tuli, mitä olen. Olen huomenna menossa kertomaan urastani ja siihen liittyvistä valinnoista luonnontieteiden alan tohtoriopiskelijoille, mikä tällä kertaa herätti muistoja pintaan. Toisaalta oma poikani pääsi juuri ylioppilaaksi ja häntä katsoessa palaan vuoteen 1986, jolloin itse mietin, mitä minusta tulee isona.

Yläasteaikaan kiinnostuin kemiasta ja matematiikasta. Syy oli varmaan insinööri-isässäni sekä hyvissä opettajissa, jotka osasivat innostaa ja antaa onnistumisista kannustavaa palautetta.

Kouluajan unelmoin, että minusta tulee lääkäri. Kävin jopa preppauskurssia kaksi päivää huomatakseni, ettei se ole minun juttuni. Liikaa ulkoa opiskelua! Kemia oli heti seuraavana listalla. Hain ja pääsin Otaniemeen. Sielläkin valintojani ohjasi ulkoluvun välttäminen, joten päädyin tehdassuunnitteluun ja kemian laitetekniikkaan. Diplomityön tein simuloinnista.

Mieleenpainuvin opiskelukokemus oli muuten kemian laskuharjoitusten pito koneteekkareille. Sen parempaa esiintymiskoulutusta en ole saanut!

Monelle kemistiteekkarille Neste tai Kemira olivat itsestään selviä työpaikkoja valmistumisen jälkeen. 1990-luvun alkuun tuli kuitenkin lama, joka näkyi ensi kesätyöpaikkojen ehtymisenä ja lopulta työpaikatkin siirtyivät kiven alle. Korkeakoulu tarjosi monelle työpaikan ja sinne minäkin olin jäämässä.

Sain kuitenkin puhelun, jossa pyydettiin työhaastatteluun. En ollut edes hakenut paikkaa vaan tietoni oli poimittu TEK:in DIA-pörssistä. Valinnalle ratkaisevin asia taisi olla, että haastattelijan vaimo oli ollut uskonnon opettajani!

En ikinä kuvitellut työskenteleväni järjestössä. En edes tiennyt, mitä Kemianteollisuus ry tekee. Onneksi samana vuonna oli Kemia-Kemi -lehdessä ollut artikkeli, jossa kerrottiin Kemian Keskusliiton ja Kemian Työnantajaliiton yhdistymisestä. Löysin artikkelin ennen työhaastattelua, enkä siis ollut haastattelussa täysin tietämätön.

Olin Kemianteollisuudessa 16 vuotta ja onnekseni monenlaisissa tehtävissä. Edustin mm. 12 vuotta bioteollisuutta. Väliin mahtuu myös muutama vuosi kasvinsuojeluteollisuuden edunvalvontaa.

Näiden vuosien aikana työelämä muuttui täysin. Aputyövoima katosi ja nyt lähes kaikki joutuvat itse kirjoittamaan tekstinsä, varaamaan matkansa ja järjestämään kokouksensa. Samaan aikaan myös digitaalisuus valtasi työpaikat. Kirjeitä ei lähetetä, vaan asiat kulkevat sähköpostilla. Outoa ajatella aikaa, jolloin ei ollut sähköpostia eikä nettia, sosiaalisesta mediasta puhumattakaan.   

Urani on ollut enemmän ajautumista kuin etukäteen laaditun suunnitelman toteutusta. Tuttujen ihmisten avulla ajauduin myös koordinoimaan strategisen huippuosaamisen keskittymän (SHOK) valmistelua terveyden ja hyvinvoinnin alueella. Kun toimintaa koordinoiva SalWe Oy perustettiin ja toimitusjohtajan paikka tuli auki, tulin valituksi ja pääsin jatkamaan valmistelun aikana aloittamaani työtä.

Nyt olen viisi vuotta nauttinut suuresti työstäni, jossa yhdistyy kaikki aiemmin oppimani ja uutta opin koko ajan lisää. Kemian ja bioteknologian rinnalle on tullut mm. terveysteknologia, tietotekniikka, palvelut, ravitsemus ja aivotutkimus. SHOK-toiminnan suurinta lisäarvoa on monitieteinen ja poikkitoimialainen yhteistyö, jota saan edistää. Työssä auttaa vuosien aikana muodostunut laaja verkosto, minkä merkitystä haluan myös opiskelijoille korostaa.

Parasta nykyisessä työssäni ovat mukavat ihmiset! Kun ympärillä on innostuneita ihmisiä, on itsekin valmis antaman kaikkensa!

Työ on välillä hektistä, mutta onneksi en stressaannu helposti. Kun tunnen pulssin kiihtyvän, sanon itselleni: Hengitä rauhallisesti! Sitten kirjaan tekemättömät työt ylös, koska paperilla lista on aina lyhyempi kuin omassa mielessä. Toisaalta töiden järjestely on jatkuvaa priorisointia. Pitää myös osata sanoa ei!

Opiskelijoille haluan korostaa myös perheen, ystävien ja harrastusten merkitystä. Ne antavat vastapainoa työlle!

Onneksi voin työssäni herättää eri-ikäisten kiinnostusta luonnontieteisiin. SalWe edistää yksilön terveyttä ja hyvinvointia ja kun puhun ylipainosta, stressistä, henkilökohtaisesta mittaamisesta tai omien tietojen käytöstä, jokainen löytää tuttuja kohtia omasta elämästään tai lähipiiristään. Hassuinta, että olen nykyään tosi paljon lääketieteen kanssa tekemisessä. Minusta ei tullut lääkäriä, mutta ”melkein lääkäri”, kuten äidilläni oli tapana kutsua. Pääsin kuin pääsikin elämään unelmaani!

Jokainen uratarina on ainutlaatuinen, eikä niitä voi sellaisenaan kopioida. Kaikista tarinoista saa kuitenkin ottaa ideoita omaan käyttöön!